Menestymisen reseptin tärkein ainesosa | Banssi

Banssin blogi

Menestymisen reseptin tärkein ainesosa

Julkaistu 29 helmikuu 2016
Teemu_Holtta

Myyntijohtajamme kirjoitti viime blogissamme, kuinka Banssin tarina alkoi ja mitä olemme saavuttaneet. Nyt menen hiukan pintaa syvemmälle ja avaan, millä menestys on syntynyt, millä erotumme eduksemme ja mikä on menestymisen reseptin tärkein ainesosa.

Usein minulta nimittäin kysytään, mitä ja miten asioita teemme sekä samalla ihmetellään mistä johtuu, että kasvu lyhyessä ajassa tyhjästä valtakunnalliseksi toimijaksi on tapahtunut. Kuinka olemme vuodesta toiseen tuplanneet liikevaihdon kannattavasti sekä miten, olemme sen tehneet.  Henkilöstöpalvelu on erittäin kilpailtu ala.

Asia ei ole niin yksiselitteinen, eikä ole vain yhtä vastausta kysymykseen. Tässä kirjoituksessa avaan salaista arkkuamme tärkeimmästä asiasta, joka vie meitä jatkuvasti eteenpäin ja miksi meidän laiva menee päinvastaiseen suuntaan kuin usean kilpailijamme.

Kaikista tärkein ei todellakaan ole tunnettuus, brändi, toimiva rahoitus tai joku muu tekijä taustalla. Meidän tapauksessa kaikki lähtee tietysti loistavasta, ylivoimaista osaamista edustavasta ja Suomen parhaimmasta tiimistä. Tiimimme on rakennettu alusta alkaen harkitusti, askel kerrallaan, riskejä toki ottaen, mutta samalla muistaen, että joukkue on niin hyvä kuin sen heikoin lenkki on. Ilman toimivaa ja yhteen maaliin tavoittelevaa tiimiä, emme olisi mitenkään saaneet kolmessa vuodessa otettua sitä markkinaosuutta, minkä nyt olemme ottaneet, ansaitusti.

Toimimme niin sanottuna telttaorganisaationa, joka tarkoittaa sitä, että meillä myös johtoryhmän jäsenet, hallituksen puheenjohtajaa myöten, hääräävät aktiivisesti kentällä ja laittavat itsensä täysillä peliin, jokaisena päivänä viikossa. Kukaan ei istu norsunluutornissa vain papuja laskemassa. Meillä tiimin jokaisen henkilön toimenkuvat on rakennettu niin, että jokaisen vahvuudet nousevat esille. Henkilöt pääsevät itse vaikuttamaan työnsä sisältöön ja rakentamaan päivänsä haluamallaan tavalla, unohtamatta tärkeintä tehtäväänsä, yhteisiä pelisääntöjä ja tavoitteita. Laajat ja monipuoliset työnkuvat pitävät tiimin jäsenet hereillä ja työn mielekkäänä. Mikään päivä meillä ei ole kenelläkään samanlainen. Lisäämmekin resursseja ainoastaan niihin paikkoihin ja niihin toimenkuviin, missä havaitsemme olevan tarvetta. Meillä ei ole henkilöitä vain töissä, vaan jokaisella on tärkeä rooli kokonaisuudessa.

Banssin tiimissä on tällä hetkellä 25 henkilöä. Tiimi koostuu johdosta sekä HR- ja myyntivastuullisista henkilöistä. Kaikkia yhdistää yhteinen päämäärä; hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin ja näin saavuttaa yhteiset tavoitteet. Tänä vuonna isoin tavoite on yltää liikevaihdollisesti noin kahdenkymmenen miljoonan euron liikevaihtoon.  Yhtä tärkeä tavoitteemme on kehittää organisaatiotamme ja toimintatapojamme. Vuosi 2016 onkin meillä nimetty kehityksen vuodeksi.  Emme hae tälle vuodella liikevaihdon tuplausta, vaikka toki sekin on tervetullut. Pohdimme jatkuvasti uusia malleja ja toimintatapoja, jolla voisimme palvella entistäkin paremmin asiakkaitamme ja työntekijöitämme. Jotta tavoitteemme täyttyvät, yhtään niin sanottua perässä vedettävää tiimimme ei mahdu.  Kulkumme ylöspäin hidastuisi ja siitä kärsisi koko tiimin dynamiikka.

Tiimimme kostuu sukupuolijakaumalta melko tasaisesti, ikähaarukka on laaja, henkilöt ovat persoonina ja taustoiltaan hyvin erilaisia. Tiimissämme on sopiva sekoitus alan kehäkettuja ja tulevaisuuden nousevia tähtiä. Se mikä on tärkeintä, jengi viihtyy keskenään, niin töissä kuin yhteisissä työajan ulkopuolella järjestetyissä kinkereissä ja palavereissa. Kokoonnumme yhteen melko usein, ottaen huomioon, että olemme valtakunnallinen talo ja välimatkat ovat pitkiä. Koko porukan kesken kokoonnumme kolmisen kertaa vuodessa työnmerkeissä, jonka lisäksi vielä parisen kertaa vuodessa, niin sanotusti epävirallisissa merkeissä, johon myös avecit ovat vähintään kerran vuodessa tervetulleita.

Näiden kolmen vuoden aikana, kun olemme toimineet, yhteydenotot meille töihin haluavista on kasvanut jatkuvasti. Lähes poikkeuksetta yhteydenotot tulevat kilpailijoiden leivistä, mutta joudumme aina puntaroimaan, onko henkilö persoonana oikea, sillä loppupeleissä se meillä ratkaisee. Viimeisen puolen vuoden aikana olemme rekrytoineet useita henkilöitä. On ollut ilo huomata, että jokainen on päässyt tiimin hyvin sisään uutena jäsenenä. Hyvin usein uutta henkilöä valittaessa toimiston muut henkilöt pääsevät vaikuttamaan rekrytointiprosessiin, jolloin vältämme yhteentörmäykset ja tiimihenki säilyy.

Olemme matkamme varrella toki kokeneet myös pettymyksiä; olemme menettäneet hyviä tiimin jäseniä, tehneet virheitä sekä epäonnistuneita rekrytointeja, mutta emme ole missään tapauksessa jääneet tuleen makaamaan vaan olemme kääntäneet ne voimavaraksi. Virheitä ja epäonnistumisia tulee kaikille, niitä pitää tapahtua ja tehdä, mutta niistä pitää oppia, sillä kukaan ei ole täydellinen. Tiimissämme onnistumiset huomioidaan ja vastuuta jaetaan, kun sitä joku on vailla ja on sen ansainnut. Mitään ei meillä anneta ilmaiseksi ja kaikki ovat lähtökohtaisesti samalla viivalla.

Toivottavasti tämä kirjoitus sai sinutkin ymmärtämään, että pienikin tiimi voi saada aikaiseksi jotain isoa, kun se pieni tiimi tekee asioita oikein. Meillä se tekee!

 

Keväisin terveisin,
Teemu Hölttä
toimitusjohtaja

Miten voisimme auttaa teidän yritystänne?

Sovi tapaaminen kanssamme.

2016 © Banssi Henkilöstöpalvelut | Internetsivut Fulmore Oy